Vampires! Venetsiassa! Se on pikamenestyksen kaava. Varsinkin, jos kyseessä olevat vampyyrit ovat hiostavia vixenejä, joilla on mieltymys päivänvarjoihin ja röyhelöiseen valkoiseen pitsiin. Ja niin, ensimmäistä kertaa aikoihin, saimme hieman goottilainen kauhu sekoittaa meidän säännöllinen siivu perinteistä scifi, vaikka tulokset olivat hieman epätasainen.
selittäen viime viikon höyryävän loppuhetken hieman traumaperäisen stressin seksikkyytenä, ”Venetsian vampyyrit” toi Amyn tulevan aviomiehen Roryn TARDIS-laivalle, kun lääkäri yritti tuoda hieman maustetta takaisin heidän suhteeseensa. Missä olisi parempi sytyttää liekki kuin romanttisessa Venetsiassa? Ilmeisesti kuitenkin, tämä on Doctor Who, romance oli otettava takapenkillä kuin aika-travelling joukkue nopeasti huomasi kaupungin oli asetettu karanteeniin sen suojelija Signora Rosanna Calvierri. 
pari yhteensattumaa myöhemmin ja oli selvää, että calvierrin residenssissä oli meneillään pahoja asioita, eivätkä hänen kalpeanaamainen seurueensa buxom-syytöksissä olleet aivan niin kohteliaita nuoria naisia kuin aluksi näyttivät. Sekoitus klassinen vampyyri lore, jättiläinen space fish, ripaus historiaa ja edellytys dollop tämän kauden halkeamia-in-time story arc, siellä oli varmasti paljon meneillään episodi, mutta niin paljon maata kattaa, mikään yksittäinen elementti todella sai huomiota se ansaitsi.
sen mukaan ”Venetsian Vampyyreilla” oli runsaasti erottuvia hetkiä, vaikka se ei aivan onnistunut muodostamaan täysin tyydyttävää kokonaisuutta. Rory ja Amy tarjosivat ripaus komedia helpotus, kun ne prowled kaupungin kaduilla, aliens-as-vampires osoittautui sopivan synkkä pois kalan muodossa ja scifi retcon klassinen vampyyri ilmiö oli erityisen ovela. Kaiken lisäksi, koko juttu – kuvattu paikan päällä Kroatiassa, kaikista paikoista-näytti hyvältä ja Helen McCrory antoi lumoavan esityksen Signora Rosanna. Hänen kohtauksensa tohtorin kanssa, kun hän yritti oikeuttaa murhanhimoiset tekonsa, osuivat juuri oikeaan sympaattiseen sävyyn, ja kaiken päätteeksi oli vaikea olla asettumatta hänen ahdinkonsa puolelle, mikä, show ’ n kannalta poikkeuksellisesti, maalasi ajan Herran vähän paskiaiseksi. 
se antoi syvyyttä siihen, mikä oli muuten kohtuullisen tyypillinen Who: n juoksuharrastus, joskin sellainen, jossa oli yllättävän tumma juovutus. Sen lisäksi, että pari hetkeä uhkasi horjuttaa koko asiaa – veltto, huolimattomasti ohjattu miekkataistelu oli suurin rikoksentekijä – sen suurin yksittäinen ongelma oli liiallinen tuttuus. Olemme hukanneet muukalaisrotuja lukemattomia kertoja New Who: ssa paljon puhutun Aikasodan ansiosta, ja vaikka nämä uudet pakolaiset olisivat seurausta näistä kaikkialla läsnä olevista halkeamista, oli vaikea päästä eroon tunteesta, että olimme nähneet kaiken tämän ennen ja todellisuudessa hoitaneet sen tehokkaammin.
silti se oli täysin katseltavissa oleva jakso – hyvännäköisyydellään, goottitunnelmallaan, nasevalla dialogillaan ja avaruusolentojen uhalla, joka meni totuttua kaksiulotteisempaa menoa pidemmälle-vaikka lopputuote olikin hieman unohdettavissa. Vähän odotettu tuudittautuminen mahtavan Weeping Angels-kaksiosaisen jälkeen, mutta eikö ensi viikon jakso näytäkin uskomattomalta?