1.4.3 muutokset ruokaan liittyvissä rutiineissa
tutkimukset ikäihmisten ruokailujärjestelyistä ovat osoittaneet, että syödessään ohjelmia, kuten päiväkerhoon osallistumista (Smith et al., 1994) ja käyttämällä palvelua, kuten Meals On Wheels (Keller, 2006) voi tarjota ravitsevia aterioita, ne eivät ole tuottaneet nautintoa tai edesauttaneet heidän elämänlaatuaan. Tämä havaittiin olevan erityisen totta niille, jotka olivat menettäneet puolison, naisten erityisesti (Quandt et al., 1997; Shahar et al., 2001; Sidenvall et al., 2000; Wylie ym., 1999). Ruotsissa Gustafsson ja Sidenvall havaitsivat 65-88-vuotiaiden naisten kvalitatiivisessa tutkimuksessa (2002), että kumppaninsa menettäneillä naisilla voi olla riski huonoon ravinnonsaantiin, koska he usein yksinkertaistivat ruokailurutiineja, kun taas avoliitossa olevat naiset kokivat ruoan ja ruoanlaiton keskeisenä tehtävänä elämässään. Lisäksi nämä kirjoittajat havaitsivat, että ateriat seurassa koettiin nautinnoksi. Hetherington ym. (2006) Isossa-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että aterian jakaminen perheen tai tuttujen muiden kanssa lisäsi energiansaantia 18% verrattuna yksin syömiseen, jota seurasi television katselu yksin syödessä, vaikka syöminen yhdessä tuntemattomien kanssa ei johtanut ruokamäärän kasvuun. Näin ollen ruokaan liittyvien rutiinien, ruokailujen ja sosiaalisten suhteiden muutoksilla arjessa voidaan olettaa olevan pitkäaikaisia kielteisiä vaikutuksia, jos ei iäkkäiden ravitsemustilaan, niin ainakin heidän hyvinvointinsa tunteeseen ja elämänlaatuun. Suurin osa tutkimuksista tehtiin kuitenkin yksin asuville iäkkäille naisille. Hughes et al. (2004) on vanhemmat miehet havaitsivat, että useimmat miehet tutkimuksessa uskoivat heillä oli riittävä ruoanlaittotaito ja heidän elämäntyytyväisyytensä oli hyvä huolimatta niiden vihannesten ja hedelmien saanti ei täytä vaadittua ravitsemuksellista tasoa. Vanhempiin naisiin verrattuna vanhemmilla miehillä näyttää olevan myönteisempi suhde ruokaan, mikä saattaa selittää tyytyväisyyttä ruokaan arjessa. Tämä viittaa siihen, että sukupuolten välillä voi olla eroja siinä, miten asumisjärjestely vaikuttaa ikäihmisten tyytyväisyyteen ruokaan liittyvään elämänlaatuun.
puolison menetystä (leskeyttä) pidetään yhtenä elämän traumaattisimmista kokemuksista (Lopata, 1996). Läheisen menetys, johon voi liittyä masennus, on yleinen tilanne vanhemmalla iällä ja se on yhdistetty ruokahaluttomuuteen (Wellman and Kamp, 2008; De Morais et al., 2010). Sureminen voi vaikuttaa leskeen erityisesti ruoka-aikoina, sillä aterioilla voi muistella tuskallisesti tapahtumissa läsnä olleen läheisen menetystä (Wellman and Kamp, 2008). Menetettyä kumppania kohtaan koetun surun lisäksi yksilön on sopeuduttava erilaisiin uusiin rooleihin ja tehtäviin, joita puoliso on saattanut aiemmin suorittaa. De Morais ym. (2010) havaitsi, että useimmat tutkituista vanhemmista naisista pitivät ruoanlaittoa vain yhdelle ihmiselle ”tylsänä”, mutta silti he valmistivat aterioita kuten he olivat tehneet aikaisemmin. Merkittävin muutos oli se, että he eivät laittaneet ruokaa yhtä usein tai yhtä monelle. Toisaalta varsinkin miehet, jotka ryhtyivät tekemään ruokaa myöhemmällä iällä, panivat pakostakin merkille, että heillä oli enemmän aikaa kokata ja he nauttivat ateriansa valmistamisesta. Vanhemmille sukupolville, joissa työnjako ruokaan liittyvien tehtävien ympärillä on yleensä hyvin sukupuolittunutta, lesket voivat kohdata ruoanvalmistuksen tehtävän ensimmäistä kertaa elämässään (Bennett et al., 2003). Samoin lesket voivat ajautua vieraaseen kokemukseen ruuanlaitosta yhdelle ja omien ruokamieltymystensä mukaan (Sidenvall et al., 2000). Leskeksi jääneet naiset saattavat arvostaa vapautta kotitehtävistä, mutta useimmat lesket saattavat kuormittua, kun he joutuvat hoitamaan aiemmin hoitamiaan puolison kotitehtäviä (Davidson, 2001).
siirtyminen puolisosta leskeksi(er) on näin ollen läheisesti sidoksissa ruoanvalmistukseen ja ruokailuun liittyviin muutoksiin kotioloissa. Tämä viittaa siihen, että leskeys on erityisen haavoittuvaa ja epävakaata aikaa, jolloin ikäihmisten ruokavalion laatu ja monipuolisuus voivat kärsiä, mikä vaikuttaa heidän energiansaantiinsa ja ravitsemustasapainoonsa. Kotivelvollisuuksien siirtymisellä ja siitä mahdollisesti johtuvalla yksinäisyydellä ja eristäytymisellä voi olla merkittävä vaikutus ikääntyneiden tyytyväisyyteen ruokaan liittyvään elämänlaatuun ja yleiseen elämänlaatuun. Sukupuolten välillä voi kuitenkin olla eroja tyytyväisyydessä ruokaan liittyvään elämänlaatuun riippuen siitä, miten lesket tulkitsevat tilannettaan. Jos lesket alkavat tällaisissa olosuhteissa nauttia vapaudesta valmistaa ja syödä, mitä haluavat, eivätkä heidän mieltymyksensä rajoita heitä, niin vaikka he saattavatkin olla tyytymättömiä yleiseen elämänlaatuunsa, he voivat tulla tyytyväisemmiksi elämänlaatuunsa ruoka-alalla. Päinvastoin ne lesket, jotka ovat koko avioelämänsä ajan valmistaneet ja valmistaneet ateriansa, voivat tuntea olonsa paljon vähemmän tyytyväisiksi, kun heidän on valmistettava ja valmistettava omat ateriansa ja heidän on siksi syötävä paljon kapeampi ruokavalio, koska heillä ei ole taitoa eikä motivaatiota.
Caraher ym. (1999) tutki, voivatko kokkaustaitojen erot olla tekijä terveyseroissa, ja havaitsi, että sukupuolten, ikäryhmien, tulojen ja sosiaaliluokkien välillä oli eroja, joissa sukupuolissa havaittiin eniten vaihtelua. Ruoanlaittotaitojen oppiminen määräytyi ensisijaisesti sukupuolirajojen, mutta myös yhteiskuntaluokan ja tulojen mukaan. Vanhemmat miehet voivat erityisesti puuttuu motivaatiota, tietoja ja taitoja tarvitaan aterian valmistamiseen, mikä johtaa vähemmän terveellisiä ruokavalintoja ja kapea ruokavalio (Caraher et al., 1999). Tämä kuvaa sitä, miten ihmisten resurssit ovat vuorovaikutuksessa demografisten tekijöiden kanssa vaikuttaakseen ruokavalioon. Ruoan valmistamiseen ja valmistamiseen tarvittavat taidot voivat saada ihmiset tuntemaan itsensä päteviksi, mikä kohottaa heidän itsetuntoaan, mikä puolestaan lisää heidän tyytyväisyyttään ruokaan liittyvään elämänlaatuun. Näin voitaisiin väittää, että osallistuminen ruoanvalmistukseen ja ruoanlaittoon on yksi tapa, jolla iäkkäät ihmiset voivat lisätä tyytyväisyyttään ruokaan liittyvään elämänlaatuun.