Miksi katolilaiset tunnustavat syntinsä papille?

yleinen väärinkäsitys: monet protestantit vaativat, että koska vain Jumala voi antaa synnin anteeksi, jokaisen syntisen on lähestyttävä häntä henkilökohtaisesti. Sanotaan, ettei kukaan ihminen voi antaa syntejä anteeksi, joten se, että papit antavat synnit anteeksi ripissä, on pyhäinhäväistys ja jumalanpilkka. Lisäksi tämän vallan väitetään olevan joko Konstantinuksen jälkeisen kirkon tai keskiajan korruptoituneen kirkon keksintö.
vastaus: sen sijaan, että antaisimme ideologisen vastauksen, meidän tulisi nähdä, miten Jeesus itse delegoi valtuuden antaa syntejä anteeksi (Mt.16:18-19, Joh.20: 22-23).
Peruslähteet: Keating, fundamentalismi ja katolisuus, Chpt 15, ” syntien anteeksianto. William A. Jergens, the Faith of the Early Fathers, Vol 1, ks. opillinen Hakemisto, ” Penance, #900-929. CCC, 1461-1467, 1495.
Miksi meidän täytyy tunnustaa syntimme (ainakin ne vakavat) papille? Miksi ei riitä, että tunnustat ne suoraan Jumalalle (Jeesukselle)? Huomaa ensin, että katolilaiset eivät kerro syntejään papille ”Jumalan sijasta”, vaan Jumalalle papin kautta, jonka Herramme on nimittänyt Kristuksen viralliseksi sijaiseksi (alter Christus).
tämän käytännön taustalla on kolme raamatunkohtaa:

  1. Matt 16: 18-19 ” Ja niin minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja manalan portit eivät voita sitä. Annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaassa.”
  2. Matt 18: 18 ” Aamen, minä sanon sinulle: minkä sinä sidot maan päällä, se sidotaan taivaassa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se päästetään taivaassa.”
  3. Johannes 20:21-22: Jeesus sanoi heille jälleen: ”rauha teille. Niinkuin Isä on Minut Lähettänyt, niin minä lähetän teidät.”Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille:” Ottakaa Pyhä Henki. Kenen synnit sinä annat anteeksi, ja kenen synnit sinä pidät, sen sinä pidät.”

elämänsä aikana Kristus antoi syntejä anteeksi. Koska hän ei aina ollut kirkon kanssa fyysisesti ja näkyvästi, Kristus delegoi tämän vallan muille ihmisille, jotta kirkko voisi tarjota anteeksiantoa tuleville sukupolville. Hän antoi tämän viestintävoimana apostoleille, jotta se voitaisiin siirtää heidän seuraajilleen, piispoille. Tässä kohdassa (Joh.20:21-22) Jeesus kehottaa apostoleita seuraamaan omaa esimerkkiään ja delegoimaan apostoleille voiman antaa syntejä anteeksi.
huomaa, että kaikki tämä on Jumalan aikaansaannosta. Hän on Kristuksen kautta sovittanut meidät itsensä kanssa ja sallinut meidän toimittaa tämän sovituksen toisille (2 Kor 5:18). Todellakin, vahvistaa Paavali, ”me olemme Kristuksen lähettiläitä” (2 Kor 5:20). Huomaa myös, että voitelussa sairaiden kuvattu Js 5:13-15-16, kirkon presbyteereille henkilö tuodaan, ja hänen syntinsä annetaan anteeksi. Sairaat tuodaan vihittyjen luo. ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte. Vanhurskaan ihmisen harras rukous on hyvin voimakas.”

perimätiedon todistus
itsesyytös on lueteltu osana kirkon vaatimusta Irenaeuksen aikaan (130-200) mennessä. Hieman myöhemmät kristilliset kirjailijat, kuten Origin (185-254), Cyprianus (k.258), ja Aphraates (300-luvun alussa) toteaa selvästi, että ripittäytyminen on tehtävä papille. Cyprianus kirjoittaa, että syntien anteeksiantaminen voi tapahtua vain pappien kautta.”Ambrosius (339-397) sanoo, että ”tämä oikeus annetaan vain papeille.”Näitä sanontoja ei koskaan nähdä minään uutena ja uutena, vaan muistutuksena hyväksytystä uskomuksesta. Antiikin tämä käytäntö helposti dokumentoitu Jurgens (KS.edellä lähteissä).
tämä valta antaa anteeksi on kaksijakoinen, löysätä (antaa anteeksi) tai pitää heidät sidottuina (ei antaa anteeksi). Tämä merkitsee sitä, että synnit piti tunnustaa sanallisesti papeille, jotta he voisivat tietää, mitkä synnit antaa anteeksi ja mitkä ei. Lisäksi heidän valtuutensa oli antaa anteeksi tai olla antamatta anteeksi, ei vain julistaa, että Jumala oli jo antanut syntejä anteeksi ihmisten subjektiivisen katumuksen perusteella (KS.Keating s.185).
vastauksia joihinkin yleisiin vastaväitteisiin:
1. Pakottiko keskiajan katolinen kirkko vallanhimoisessa liikkeessään viattomalle apostoliselle kirkolle tämän rippiopin papille?
jos apostolit ja opetuslapset uskoivat, että Kristus asetti papiston, johon sisältyi valta antaa syntejä anteeksi hänen sijastaan, odottaisimme apostolien seuraajien, ts.piispojen ja myöhempien vuosien kristittyjen, toimivan ikään kuin tätä valtaa olisi laillisesti ja totutusti käytetty. Jos toisaalta papillinen syntien anteeksianto olisi fundamentalistien mukaan ”keksintö” ja jos kirkolliset tai poliittiset johtajat olisivat tyrkyttäneet sitä nuorelle kirkolle, niin me odottaisimme löytävämme vastalauseita. Me emme itse asiassa löydä varhaiskristillisistä kirjoituksista mitään merkkiä vastalauseista, jotka koskisivat pappien syntien anteeksiantamista. Päinvastoin, havaitsemme, että tunnustus papille hyväksyttiin alkuperäisen uskon talletuksen mukaiseksi (Keating, s. 183).
2. Eikö yksityisen ripittäytymisen (korvalehden) harjoittaminen ole myöhempää kehitystä?
myös katumuksen sakramentin yksityishallinto oli alusta alkaen olemassa, mistä on osoituksena paavi Leo I: n vuonna 459 kirjoittama Ankara kirje, jossa arvosteltiin niitä, jotka julkeavat toimia ”apostolien säädöstä vastaan” vaatimalla syntien julkista julkisuutta. ”Riittää”, hän vakuutti,” että se syyllisyys, joka ihmisillä on omallatunnollaan, tehdään tunnetuksi ainoastaan papeille salaisessa tunnustuksessa ” (Hardon, s. 482).

hyödyt tämän tekemisestä katolisella tavalla
ensinnäkin katolinen etsii anteeksiantoa tavalla, jolla Kristus tarkoitti sen etsittävän.
toiseksi katolilainen oppii papille ripittäytymällä nöyryyden läksyn, joka on sopivasti vältettävissä, kun tunnustautuu vain yksityisen rukouksen avulla. Emmekö me kaikki halua paeta nöyryyttäviä kokemuksia?
kolmanneksi katolinen saa sakramentaalisia armonosoituksia, joita ei-katolinen ei saa; katumuksen sakramentin kautta ei ainoastaan synnit anneta anteeksi,vaan myös armo saadaan.
neljäs, ja jollain tapaa tärkein, katolilaiselle vakuutetaan, että hänen syntinsä annetaan anteeksi; hänen ei tarvitse luottaa subjektiiviseen ”tunteeseen.”
viides, katolinen voi saada järkeviä ja objektiivisia neuvoja eritelläkseen syntejään ja välttääkseen syntiä tulevaisuudessa.
kuudenneksi katolinen, menemällä tunnustetun ja koulutetun Tunnustajan luo, suojautuu sellaisten persoonallisuuden psykologisten temppujen, kuten projisoinnin, rationalisoinnin jne.subjektiivisilta vaaroilta.
vilpittömän katumuksen peruskomponentit
on tärkeää tietää, mitä katumiseen sisältyy. Osa näistä elementeistä jätetään usein pois.
lähde: CCC 1450-1460
1. Tunnista synti oikein
Tarvitseeko minun tuntea Jumalan Sanaa paremmin tietääkseni, mikä on syntistä Jumalan näkökulmasta?
Tarvitsenko ulkopuolista objektiivista ohjausta saadakseni tarkemman käsityksen itsestäni?
2. Ole pahoillasi synnin tekemisestä.
Just why am I sorry?
kiinnijääminen?
käytökseni tuskallisista tai tuhoisista seurauksista?
Miellyttääkö Jumala Itseään?
koska Jumala on niin hyvä?
3. Myönnä, etten selviä siitä yksin.
yritänkö suojella egoani tai mainettani kieltäytymällä myöntämästä tarvitsevani apua?
olenko valmis luottamaan Herraan Jumalaan?
4. Tunnusta se papille.
Tunnustanko tämän vain Jumalalle, jotta voin välttää sen nöyryytyksen, että tunnustan syntini
toiselle ihmiselle?
olenko rehellinen sanoessani synnin yksinkertaisesti ja täsmällisesti?
5. Ryhdy tarvittaviin käytännön toimiin välttääksesi tekemästä sitä uudelleen.
Olenko valmis muuttamaan ystäviäni, elämäntapojani tai tavanomaista käytöstäni?
ymmärränkö, kuinka vaikeita ja hienovaraisia monet kiusaustilanteet ovat?
Olenko halukas hankkimaan pätevää ohjausta vaikeiden tilanteiden voittamiseksi?
6. Tee asianmukainen korvaus.
olenko valmis maksamaan kustannukset, ottamaan vastuun teoistani?
olenko tarpeeksi herkkä oikeusasioille tehdäkseni sitä, mikä on oikein sille henkilölle, jota kohtaan olen tehnyt vääryyttä?
tunnustanko sen sopivalle henkilölle tai henkilöille? Tiedänkö, kenelle minun on tunnustettava? (Ei aina henkilölle, jolle on tehty vääryyttä!)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.