tohtori HUW J. DAVIES
200 vuotta sitten, lähes päivälleen, alkoi Waterloon taistelu. 22-vuotisen sodan dramaattisessa viimeisessä välienselvittelyssä Waterloossa oli kaikki swashbuckling-draaman ainekset. Se oli ainoa kerta, kun Wellington ja Napoleon kohtasivat toisensa. Paettuaan maaliskuussa Välimeren pikkuruiselta Elban saarelta Napoleon pelasi kaikkensa palauttaakseen itsensä siihen loistoon, jonka hän oli menettänyt luopuessaan kruunusta edellisenä vuonna. Wellington edusti liittoutuneiden komentajana suurvaltojen liittoa, joka oli vannonut pysyvänsä kentällä, kunnes Napoleon ajettaisiin pysyvästi maanpakoon.
tätä suurta taistelua on juhlittu historiassa yhtenä Britannian suurimmista sotilaallisista voitoista. Napoleon hyökkäys Wellington linjan harjanteella Mont St Jean lähellä kylän Waterloo 18 päivänä kesäkuuta 1815 oli todellakin lähellä ajaa asia. Useaan otteeseen ’ohut punainen viiva’lähes taipui. Mutta Wellington, joka komensi sotaveteraaneja ja raakoja värvättyjä eri puolilta Eurooppaa, pysyi lujana, kunnes Blücherin Preussin armeija saapui Napoleonin oikealle sivustalle. Alivoimaisena ja saarrettuna keisarillisen kaartin viimeinen hyökkäys epäonnistui lopullisesti Wellingtonin linjan murtamisessa,ja Ranskan armeija, joka oli kerran Euroopan valloittaja, luhistui.
mutta kaikesta huolimatta kiihkottomalle (ja uskokaa minua, on vaikea olla kiihkoton) sotahistorioitsijalle Waterloo on jonkinlainen antikliimaksi. Wellington itse kommentoi pian taistelun jälkeen, että ’ Napoleon ei liikkunut lainkaan. Hän vain eteni vanhaan tyyliin, kolumneissa, ja ajettiin pois vanhalla tyylillä.”
Napoleonin taktiset päätökset Waterloossa ovatkin erittäin kyseenalaisia. Miksi sitoutua niin paljon joukkoja (noin 13000 koko päivän) vallata Maalaistalo Hougoumont Wellingtonin oikealla sivustalla? Napoleonin alkuperäinen suunnitelma oli pakottaa Wellington vahvistamaan oikeaa sivustaansa ja siten heikentämään keskustaansa. Tällöin Napoleon aloittaisi suurhyökkäyksen tätä brittien linjan heikentynyttä osaa vastaan. Wellington kuitenkin näki petoksen läpi, ei vahvistanut Hougoumontia, vaan Napoleon pumppasi Hougoumontin lähistölle yhä enemmän miehiä yrittäessään vallata tilan.
vastaavasti myöhemmin päivällä, miksi ranskalaiset käynnistivät toistuvia ratsuväkihyökkäyksiä ilman jalkaväen tai tykistön tukea? Alkulataus on ymmärrettävä. Marsalkka Ney luuli Wellingtonin aseman uudelleensuuntaamista perääntymisen merkiksi. Uskoen olevansa tuhoamassa Wellingtonin armeijan, Ney käynnisti ratsuväen hyökkäyksen. Sen sijaan Ranskan ratsuväki kohtasi noin 36 hyvin kurinalaista jalkaväen neliötä, jotka onnistuivat torjumaan ranskalaisten hyökkäyksen. Mutta miksi tämän jälkeen vielä 12 syytettä, ja tuhlata ratsuväki sellaiseen tyyliin. Napoleon oli aiemmin havainnollistanut kyvykkyyttään yhdistettyihin aseisiin, mutta Waterloo edustaa yhdistettyjen aseitten epäonnistumista ainakin Ranskan puolella.
lopuksi, miksi Napoleon käskiessään keisarillisen kaartin viimeisen hyökkäyksen levitti hyökkäystä en echelon-joukolla, jolloin sen tappava voima brittien linjoilla haihtui? Miksi hyökkäystä ei keskitettäisi yhteen paikkaan, Wellingtonin aseman heikoimpaan kohtaan La Haye Sainten keskushyökkääjän kaaduttua? Keisarillisen kaartin jokainen pataljoona kohtasi voimakkaasti puolustetun aseman ja heidät torjuttiin.
Waterloo on siis tarina Wellingtonin alivoimaisesta armeijasta ja Napoleonin kömmähdyksestä pahasti ainakin kolmeen otteeseen. Ja kuitenkin tämä taistelu, jonka me kollektiivisesti muistamme Britannian suurimpana sotilaallisena voittona. Mahdollisuudet olivat tietysti pitkät ja panokset korkeat, mutta todellisuudessa, vaikka Napoleon olisi voittanut Wellingtonin Waterloossa, hän olisi lopulta kohdannut Itävalta-Venäjän armeijan, jonka vahvuus olisi ollut 400 000, kun hänellä itsellään olisi ollut tuossa vaiheessa alle 100 000 sotilasta.
Wellington itse ei pitänyt Waterloota suurimpana voittonaan. Myöhemmällä iällä hän mainitsi suurimmiksi taisteluikseen ensimmäisen taistelunsa armeijan johdossa Intiassa – Assayen taistelun – ja Nivellen taistelun – niemimaan sodan taistelun Pyreneiden juurella. Ja on helppo ymmärtää, miksi. Assaye oli raju, ääriolosuhteissa käyty taistelu, jossa nuori Arthur Wellesley, vasta ylennetty kenraali, osoitti poikkeuksellista rohkeutta ja taktista taitoa. Nivelle puolestaan kuvaa suurta operatiivisen taiteen harjoittajaa voimiensa huipulla. Waterloo ei ollut kumpikaan näistä. Voit lukea lisää näistä taisteluista artikkelista, joka julkaistiin tänään British Journal of Military History-lehdessä, yhdessä useiden muiden suurten Historiantutkimusten kanssa niemimaan sodasta, Wellingtonista, Napoleonista ja Waterloon taistelusta.
miksi Waterloo sitten oli tärkeä? Se oli tärkeä, koska se turvasi rauhan, jonka liittoutuneet olivat taistelleet niin kovasti edellisenä vuonna. Euroopan kartta oli piirretty uudelleen ja Waterloo esti uuden sodan, joka repisi sen palasiksi. Ranskan Ludvig XVIII allekirjoitti 20. marraskuuta 1815 toisen Pariisin rauhan, jossa vahvistettiin Wienissä päätetyt sopimukset ja lisättiin uusi käsite-Euroopan konsertti, joka säilyttäisi Euroopan rauhan seuraavan vuosisadan ajan. Kaikki tämä oli mahdollista, koska Napoleon pysäytettiin Waterloossa.