hiljattain tekemässäni syväsukelluksessa takaisin kirkkohistoriaan minua on eniten kiinnostanut saada lisää tietoa siitä, miltä varhaiskristillinen palvonta näytti.
on varmasti paljon, mitä voimme oppia pelkästään lukemalla Uutta Testamenttia. Tarkastelemalla Apostolien tekojen eri kuvauksia sekä kirjeissä olevia viittauksia kristillisiin tapoihin voimme koota melko rikkaan kuvan.
mutta voimme myös laajentaa tätä kuvaa, kun opimme lisää ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden kulttuuritaustasta ja laajemmasta kreikkalais-roomalaisesta yhteiskunnasta. Uudessa Testamentissahan on paljon kulttuuritaustaa, josta useimmat 2000 — luvun kristityt eivät tiedä mitään tai eivät aina arvosta tarpeeksi-varsinkaan varhaisimpien Kristuksen seuraajien juutalaista taustaa.
ilman tätä asiayhteyttä voimme helposti katsoa Raamatun tärkeiden yksityiskohtien ohi. Se oli ehdottomasti minun kokemukseni. Ja kun olen mennyt takaisin ja oppinut lisää asioita, kuten ensimmäisen vuosisadan synagoga käytäntö ja kirjoituksia varhaisimpien kirkkoisien antiikin Kristillinen palvonta, huomaan innoissani rikkaus, mitä voimme koota siitä, miten ensimmäiset kristityt ”teki kirkko,” niin sanotusti.
aloittaaksemme katsokaamme erästä Uuden testamentin yksityiskohtaisinta kohtaa varhaiskristillisestä palvonnasta:AP.T. 2: 42-47.
omistettu rukouksille
kohta alkaa sanomalla, että ensimmäiset kristityt ”omistautuivat apostolien opetukselle ja yhteydelle, leivän murtamiselle ja rukouksille” (AP.T. 2:42, NRSV).
nyt tässä törmäämme ongelmaan, koska jotkut Suositut käännökset (kuten NIV, NLT ja NASB) sanovat omistautuneensa yksinkertaisesti ”rukoukselle.”Mutta kreikankielisessä tekstissä lukee ”rukoukset” (kuten NRSV, ESV ja muut oikein kääntävät). Tämä kieli viittaa siihen, että opetuslapset olivat sitoutuneet jonkinlaisiin asetettuihin rukouksiin liturgisemmassa yhteydessä.
ja se olisi täysin järkevää ottaen huomioon, että nämä juutalaiset opetuslapset olivat tottuneet rituaaliseen rukoukseen synagogissa joka sapatti. Jeesus itse antoi opetuslapsilleen yhden esimerkin tällaisesta asetetusta rukouksesta (”Isä meidän-rukous”, Matt. 6: 9-13). Huomaa myös, että Apostolien tekojen 3:1 jatkaa tarinaa kertomalla apostolien Pietarin ja Johanneksen menneen Jerusalemin temppeliin ”rukoushetkellä.”
juutalaiset tavat temppelistä ja synagogista muodostavat tärkeän taustan varhaiskristillisen palvonnan tuntemuksellemme, joten kannattaa tietää vähän noista tavoista.
juutalaiset palvoivat jokaista sapattia (meidän lauantaitamme), kiinteillä kaavoilla, mukaan lukien Tooran lukeminen (yhden tai kolmen vuoden lectionary-syklillä) ja profeettojen lukeminen, jota seurasi yleensä saarna päivän lukemisesta (Katso Luuk.4:16-21). Myös virallisia rukouksia ja siunauksia lausuttiin. Kuten kirkkohistorioitsija Oskar Skarsaune huomauttaa,
”Jeesuksen päivinä synagogajumalanpalveluksen osien sanamuoto ja järjestys oli saavuttanut sellaisen vakavuuden, että meillä on täysi oikeus puhua synagogaliturgiasta. Synagogarukousten kaiku Isä meidän-rukouksessa ja muissa Varhaiskristillisissä rukouksissa osoittaa, että Jeesus ja varhaiset opetuslapset tunsivat tämän liturgian hyvin. Meidän ei tule ajatella, että varhaiskristityt olivat antiliturgisia palvontakokouksissaan.”- In The Shadow of the Temple: Jewish Influences on Early Christianity (InterVarsity Press, 2002), 125.
joten Uutta Testamenttia lukiessamme on tärkeää pitää mielessä, että ensimmäiset Kristuksen seuraajat eivät heti lakanneet olemasta juutalaisia. He eivät luopuneet kaikista perinteistään ja tavoistaan uuden ja täysin spontaanin uskon hyväksi.
se sanoi, että Kristuksen palveluksen aikaansaaman uuden liiton saapumisen myötä jotkin asiat varmasti muuttuivat. Varsinkin nyt, kun Pyhä Henki oli vuodatettu kaikkien Kristuksen seuraajien päälle (KS. Apt. 2:1-4, 38-39), alamme nopeasti nähdä liikettä pois Leeviläisestä uhrijärjestelmästä temppelissä ja uudelleen keskittymistä ruokapöydän ympärille kodeissa, joissa Kristuksen lopullinen uhri muistettiin Herran ehtoollisella tai ehtoollisella (lisää siitä alla).
tapahtui myös erittäin varhainen, ellei välitön, siirtyminen juutalaisen sapatin (viikon seitsemäs päivä) palvonnasta ”Herran päivän” eli sunnuntain (viikon ensimmäinen päivä) palvontaan Jeesuksen sunnuntaisen ylösnousemuksen kunniaksi. Näemme tämän osoituksena Apostolien tekojen 20: 7: ssä, 1. Korinttolaiskirjeen 16: 2:ssa ja ilmestyksen 1: 10: ssä; Katso myös Justinus marttyyrin ensimmäistä anteeksipyyntöä luvusta 67: ”mutta sunnuntai on se päivä, jona me kaikki pidämme yhteisen konventtimme, koska se on ensimmäinen päivä, jona Jumala, joka on saanut aikaan muutoksen pimeydessä ja aineessa, on tehnyt maailman; Ja Jeesus Kristus, meidän Vapahtajamme, nousi samana päivänä kuolleista.”
opettaminen, toveruus ja leivän rikkominen
koska muinaisilla juutalaisilla oli tapana merkitä Auringonlasku päivän alkajaisiksi, on mahdollista, että ensimmäiset kristityt itse asiassa kokoontuivat illalla aterioimaan ja osallistumaan jumalanpalvelukseen. Tämä tarkoittaisi sitä, että mitä pidämme lauantai-iltana, oli itse asiassa heidän sunnuntainsa alku.
on kiinnostavaa nähdä 1. Kor. 11: 21, 33-34: stä, että apostoli Paavalin oli nuhdeltava eräitä kristittyjä siitä, että he kieltäytyivät odottamasta, kunnes koko seurakunta oli koolla ennen yhteisen aterian aloittamista. Monilla alkukirkon Pakanakristityillä ei olisi ollut minkäänlaista vapaapäivää työstään, joten yhdyskunnan köyhemmät jäsenet tulivat työn perässä myöhemmin kuin varakkaat.
kirkon yhteisateriat saattoivat olla jotain nyyttärien tapaista, jossa jokaisen oli tarkoitus antaa kaikkensa kaikkien hyväksi. Näitä kutsuttiin joskus ”rakkausjuhliksi” (Juud.12). AP. T.2: 44-45 kuvaa, miten muinaiset kristityt, joilla oli liikaa, antoivat anteliaasti tukea uskonveljiään, joilla oli tarve (KS. myös 2. Kor. 8-9). Diakonit (kreikan sana ”palvelijat”) ja diakonissat nimitettiin auttamaan helpottaa aterian ja varmistaa, että ruoka jaettiin niille, jotka eivät voineet olla siellä henkilökohtaisesti (katso AP. t. 6: 1-7; Room. 16:1; Fil. 1: 1; 1. Tim. 3: 8-13).
näiden kokoontumisten aikana luettaisiin julkisesti Raamattua, sen jälkeen pidettäisiin oppitunti tai saarna, aivan kuten synagogassa (katso 1.Tim. 4:13), sekä laulettaisiin psalmeja ja hymnejä (1. Kor. 14:26; Ef. 5:19; Kol. 3:16) ja jaettaisiin profeetallisia sanoja tulkinnoilla (1. Kor. 14:26). Jos kirkkoyhteisö sattuisi saamaan kirjeen joltakulta apostolilta(tai myöhemmin alueelliselta piispalta kuten Klemens tai Ignatius jne.), se luettaisiin julkisesti seurakunnan opetukseksi (KS. Kol. 4:16; 1. Tess. 5: 27).
aterian huippukohdassa vietettäisiin Herran ehtoollista/ehtoollista, jossa muistettaisiin Kristuksen uhrikuolemaa. Kuka oli puheenjohtajana, että paikallinen seurakunta kokoontuminen (vanhin/pappi — Kreikan presbyteros — katso AP.T. 1:23; Tiit. 1:5; 1 Piet. 5:1) rukoilisi siunaus yli leipää ja viiniä ja oletettavasti julistaa Jeesuksen sanat instituutio yli sakramentti, sekä tarjota muita asetettu rukoukset kiitoksen.
meillä on esimerkki tällaisista Eukaristisista rukouksista ensimmäiseltä vuosisadalta, joka on säilynyt varhaiskirkon käsikirjassa nimeltä Didache (tai” opetus”), luvuissa 9-10:
”mitä tulee ehtoolliseen, kiittäkää seuraavasti. Ensiksi maljasta: me kiitämme sinua, Isä meidän, palvelijasi Daavidin pyhästä viinipuusta, jonka olet tehnyt meille tunnetuksi palvelijasi Jeesuksen kautta; olkoon kunnia sinulle iankaikkisesti. Ja murretusta leivästä: Me kiitämme sinua, Isämme, siitä elämästä ja tiedosta, jonka olet tehnyt meille tunnetuksi palvelijasi Jeesuksen kautta.; olkoon kunnia sinulle ikuisesti. Niin kuin tämä murrettu leipä hajotettiin vuorille ja sitten koottiin yhteen ja tuli yhdeksi, niin koottakoon sinun seurakuntasi maan ääristä sinun valtakuntaasi, sillä sinun on kunnia ja voima Jeesuksen Kristuksen kautta iankaikkisesti. Mutta älköön kukaan syökö tai juoko teidän Eukaristiastanne, paitsi ne, jotka on kastettu Herran nimeen, sillä Herra on myös puhunut tästä: ’älkää antako pyhää koirille.’…Mutta sallikaa profeettojen kiittää miten haluavat.”- Didache 9; 10: 7. Kääntäjä Michael W. Holmes, teoksessa The Apostolic Fathers: Greek Texts and English Translations, Third Edition (Baker Academic, 2007), 360-61.
aterian ja mahdollisten loppurukousten tai-ohjeiden sekä talousuhrien ja ruoan jakelun lisäsuunnittelun jälkeen seurakunta lähtisi. Vaikka varhaisimpina päivinä kuvattu Apostolien teot tällaisia kokouksia pidettiin päivittäin (Apostolien teot 5:42; 6:1; 17:11), toisen vuosisadan puoliväliin mennessä niitä tehtiin tyypillisesti viikoittain sunnuntaisin (jälleen, Katso Justinus marttyyri, ensimmäinen anteeksipyyntö, 65-67).
jotkut Takeawayt Nykykristityille
ilmeisesti alkuseurakunnan palvonnasta voisi puhua paljon muustakin. Aiheesta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja ja väitöskirjoja.
voisin mainita kreikkalais-roomalaisten ruokasalien pohjapiirroksen ja niiden ruokailutavat. Voisimme sukeltaa alkuseurakunnan kiistoihin siitä, voivatko kristityt syödä lihaa Pakanamarkkinoilta. Jos olisin todella urhea, tutustuisin yksityiskohtaisesti Paavalin opetukseen Herran ehtoollisella 1.Kor. 10 ja 11:ssä ja siihen, miten hän pitää sitä ”osallisuutena Kristuksen vereen ja ruumiiseen” (1 Kor. 10: 16) ja mitä kaikkea siihen saattaa sisältyä tai ei.
… mutta säästän ne toiseen päivään. Tällä hetkellä, tässä ovat mitä ehdottaisin ovat joitakin keskeisiä noutoruokaa nykyajan kristityt valossa juuri tämän hyvin lyhyen ja alustavan tutkimuksen palvonnan alkukristillisessä kirkossa:
- kuten edellä mainitsin, meidän on pidettävä mielessä, että varhaisimmat kristityt pitivät itseään pääasiassa Jeesukseen, Messiaaseen keskittyneenä juutalaisena jäännöksenä, ja sellaisena heillä oli taipumus jatkaa paljon juutalaista perinnettä. He lukivat heprealaisia kirjoituksia (”Vanha Testamenttimme”), rukoilivat juutalaisia rukouksia ja pitivät yllä monia juutalaisten synagogapalvonnan malleja ja periaatteita.
- tämän juutalaisen jatkuvuuden mukaisesti liturginen rukous ja palvonta juurtuivat varhaisimpaan kirkkoon. Vaikka varhaiskristityt kokoontuivat pääasiassa kodeissa (pakosta enemmän kuin mistään muusta), he eivät harjoittaneet puhtaasti spontaania, puhtaasti ”karismaattista” (nykykäsityksen mukaan) palvontatyyliä. Karismaattisia tai spontaaneja aineksia oli kuitenkin varmasti, ja profeetat olivat alkuseurakunnassa iso juttu. Sitä kannattaa pitää monipuolisena ja vilkkaana liikkeenä. Kuitenkin …
- varhaiskirkko oli hyvin jäsennelty ja keskitetty Herran ehtoollisen tullessa. Kuten 1. Kor. 10-11 ja suuri osa varhaisten kirkkoisien sisällöstä osoittaa, eukaristista ateriaa pidettiin hyvin korkeana viikoittaisen kristillisen palvonnan pyhimpänä osana, eikä siihen tullut suhtautua kevyesti.
- taloudellinen antaminen ja köyhien tarpeista huolehtiminen kirkossa oli alusta alkaen kristillisen palvonnan ehdoton välttämättömyys. Nykykirkkojen olisi hyvä pitää tämä mielessään, ja niiden olisi myös hyvä arvioida, mitä varhaiskirkon malli — jossa ne, jotka olivat antaneet paljon kaikkea ylimääräistä, kunnes kenelläkään ei ollut tarvetta — voisi opettaa meille rikkaista kristityistä johtajista nykyään, jotka pöyhkeilevät aineellisella menestyksellä.