olen kuullut, että kuvakirjoitus pyrkii auttamaan ihmisiä manipuloimaan symboleja henkisessä tilassa ja tekee heistä siten älykkäämpiä matematiikassa (koska monissa matemaattisissa operaatioissa symboleja manipuloidaan samalla tavalla). En tiedä, onko se totta. Yksi mielenkiintoinen vaikutus tiedän on, että käsikirjoitus on taipumus pakottaa useimmat ulkomailla kiinalaiset integroitua paikallisiin yhteiskuntiin toisen sukupolven. Jos muutat toiseen maahan ja saat lapsia, ei ole niin vaikeaa opettaa noita lapsia puhumaan ja kirjoittamaan alkuperäistä kieltäsi – paitsi että jos se on kiinaa tai Japania, lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen on liian vaikeaa, koska se on koulun jälkeinen projekti kaikille paitsi nerokkaimmille. Kuulin tarinan erittäin hyvästä nuoresta kantoninkiinaa puhuvasta näyttelijättärestä Vancouverista, toisen sukupolven kiinalais-kanadalaisesta, joka läpäisi helposti koe-esiintymisen Hongkongilaiseen elokuvaan, jota kuvattiin Kanadassa. Hän näytti olevan asetettu tähteyteen: sitten he ojensivat hänelle käsikirjoituksen!
hän ei osannut lukea siitä sanaakaan. En lukenut hahmoja. Deui m jyuh! Anteeksi!)
henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän pitäisi tehdä Kantoninkiinasta Kanadan kolmas kansalliskieli (Englannin ja Ranskan ohella), mutta se on kirjoitettu roomalaisilla (eli tavallisilla, englantilaisilla) kirjaimilla. Vain jotta kaikkien Kanadassa ei tarvitsisi opiskella merkkejä 10 vuotta oppiakseen lukemaan kiinalaista sanomalehteä (vaikka se olisi hauskaa joillekin, myönnän.) Joillakin sanoilla ei ole virallisia kiinalaisia kirjoitusmerkkejä anyways. Sitten meidän pitäisi sopia, miten romanisoimme sen. Pidän Yalen transkriptiosta, mutta hawkhao joutuisi tyytymään hohkhauhun.