Onko sinulla koskaan ollut epäilyksiä omasta kielilläpuhumisen kokemuksestasi? Oletko koskaan miettinyt, oliko se todella Jumala vai vain sinä, joka keksit ääniä? Entä toiset? Oletko koskaan kuullut jonkun puhuvan kielillä, mutta epäillyt, että se on todellista? Miten erotamme väärät ja aidot kielet?
kielilläpuhumisen pätevyyttä voi testata kahdella tavalla. Molempia voidaan käyttää omien kieliemme pätevyyden testaamiseen, kun taas vain toista voidaan käyttää Toisten kielten pätevyyden testaamiseen.
Raamattu opettaa, että kielet ovat aitoja kieliä. Ne eivät ole merkityksettömiä ääniä tai hurmioitunutta siansaksaa. Kielissä käytetään erilaisia äänteitä erilaisten sanojen säveltämiseksi. Jos havaitset kielillä puhuessasi toistavasi samoja harvoja ääniä yhä uudelleen ja uudelleen, se voi osoittaa, ettet todella puhu kielillä. Tätä samaa kriteeriä voidaan käyttää myös sen arvioimiseen, onko toisten kielenkäyttö laillista vai keksittyä.
toiseksi, ja mikä vielä tärkeämpää, opimme Raamatusta, että Henki auttaa meitä puhumaan uudella ja oppimattomalla kielellä (AP.T. 2:4). Puhumamme sanat ovat lähtöisin Jumalasta, eivät ihmisestä. Me emme keksi kieltä, emmekä siten keksi puhumiamme ”äänteitä”.
1. Korinttolaiskirjeessä 14:14-15 Paavali asetti kielilläpuhumisen ja äidinkielellään rukoilemisen vastakohdaksi sanoen, että edellinen rukous oli hänen hengellään, kun taas jälkimmäinen rukous oli hänen mielellään. Hän sanoi, että kun hänen henkensä rukoilee, hänen mielensä on tuottamaton. Tämä merkitsee sitä, että mielemme ei ole mukana puhumisprosessissa. Meidän ei tarvitse ajatella kielillä puhumista. Vertaa tätä äidinkieleemme. Ensin mietimme, mitä aiomme sanoa, ja sitten sanomme sen—siinä järjestyksessä. Hengen kieli ei kuitenkaan ole yhteydessä mieleen, vaan pikemminkin seuraa ihmisen hengestä. Se tarkoittaa, ettemme ajattele mitä aiomme sanoa kielillä ja sitten sanoa sen, vaan puhumme sanat kielillä, ja sitten kuullessamme, mitä olemme puhuneet, ajattelemme sanoja tai ääniä, jotka juuri kuulimme. Se on juuri opitun puheen vastakohta.
rukouksessa on ollut monia tilaisuuksia, joissa olen huomannut ajattelevani esimerkiksi sitä, mitä aioin tehdä, kun olin lopettanut rukoilemisen, samalla kun puhuin kielillä. Hävetkää, etten ajattele rukousta, mutta se, että saatoin ajatella yhtä asiaa puhuessani toista, todistaa, ettei mieli ole kielten lähde. Jos huomaat joutuvasi miettimään, mitä ääniä puhut seuraavaksi, se on hyvä osoitus siitä, ettet todella puhu kielillä. Toivon, että näin ei ole, mutta on parempi tunnustaa tämä ja etsiä todellista kokemusta kuin pitää kiinni väärästä uskomuksesta ja kokemuksesta, erehtyä luulemaan sitä todeksi.