leimavero otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1694 parlamentin päätöksellä Vilhelmin ja Marian valtakaudella. Uutta veroa nostettiin veliinille (vasikannahka), pergamentille (muut vuodat) ja paperille kirjoitetuista virallisista asiakirjoista, jotka oli esitettävä leimaamista ja niistä kannetun asianmukaisen tullin maksamista varten.
alun perin tarkoituksena oli, että vero olisi väliaikainen toimenpide, jolla kerättäisiin varoja Ranskaa vastaan käytävää sotaa varten. Se osoittautui kuitenkin niin onnistuneeksi keinoksi kerätä valtiolle tuloja, että se kestää vielä tänäkin päivänä.
vero koski vuonna 1694 kiinteistökauppoja sekä muita asiakirjoja. Ensimmäiset hinnat olivat viisi shillinkiä kuljetuksiin ja neljäkymmentä shillinkiä maa-alueiden tai vuokrasopimusten myöntämiseen.
veron nimen mukaisesti veron maksamisesta osoitettiin ”leimalla”. Kruunun virkamiehet määrättiin valvomaan asiakirjojen fyysistä leimaamista virkavelvollisuuden maksupaikalla. Asiakirjaan tehtiin kestävä vaikutelma väärennöksiltä ja väärennöksiltä suojautumiseksi.
alun perin vero oli kiinteämääräinen, eikä sillä ollut merkitystä luovutetun omaisuuden arvon ja maksettavan määrän suhteen. Myöhemmät 1800-luvulla käyttöön otetut parlamentin säädökset loisivat ”arvoveron” (arvon mukaan), jossa arvioidaan veron määrä ostetun ja myydyn maan arvosta. Leimausvelvoitteiden noudattamatta jättäminen voisi pitkälti samalla tavalla kuin nytkin johtaa sakkoon, joka on yleensä huomattavasti suurempi kuin alkuperäinen vero, jotta kannustettaisiin sääntöjen noudattamiseen.
leimaveroa sovellettiin vuosien saatossa maan lisäksi niinkin erilaisiin asioihin kuin sekkeihin, hiuspuuteriin, noppiin ja pelikortteihin. Muodin ja tavanomaisten käytäntöjen muuttuessa nämä verot on kumottu, ja nykyään me vain todella yhdistämme ”leimaveron” kiinteistöjen ostoihin ja osakekauppoihin.
vuosisatojen ajan se maksettiin ja perittiin samalla tavalla, viemällä fyysisesti asiakirjat johonkin hm verotus-ja Tullitoimistoon postimerkkiä vastaanottamaan. Vanhalla paperipohjaisella järjestelmällä oli haittapuolensa, ei vähiten hallintokuluina ja siksi, että veronmaksajalla oli velvollisuus vapaaehtoisesti leimata väline, mikä johti yhä ovelampiin välttelyjärjestelmiin. Vero uudistettiin niin, että siitä tulee” leimaveron maavero”, jota hallinnoidaan suurelta osin verkossa tehdyillä veroilmoituksilla ja maksut kerätään sähköisellä siirrolla.
niinkin myöhään kuin vuonna 1997 korkein maksu oli 1%, ja sekin koski vain suhteellisen kalliita kiinteistöjä. Hinnat ovat olleet kasvussa siitä lähtien, kun korkein korko on nyt 12% kiinteistöille, joiden arvo on yli £1.5 miljoonaa. Vero on ollut suosittu valtionkassa keinona kerätä tuloja ja viime vuosina on nettoamaan hallituksen yli £8 miljardia vuosittain.
vero ei ole vailla arvostelijoita, sillä sillä on joitakin kielteisiä vaikutuksia asuntomarkkinoihin ja se vähentää työvoiman ja koko väestön liikkuvuutta. Taloustieteilijät huomauttavat, että koska kyseessä on transaktiovero, se saa ostajat ja myyjät luopumaan kiinteistökaupoista. Yhtä lailla ajatellaan, että hallituksella olisi paljon enemmän mahdollisuuksia korottaa yleisiä veroprosentteja ennen kuin sillä olisi veronkantoa heikentävä vaikutus, vaikka sillä olisi myös muita haitallisia sivuvaikutuksia, kun se tukahduttaisi ihmisten liikkumisvapauden.
vuodesta 2003 lähtien leimaverolainsäädäntöä on peukaloitu peräkkäisissä hallituksissa huomattavan usein. Tulojen maksimoinnin lisäksi veroa on käytetty ohjeena, jolla on pyritty vaikuttamaan markkinakäyttäytymiseen. Perättäisiä verotoimenpiteitä (ei ainoastaan leimaveron osalta) on toteutettu, jotta asuntoalan vuokranantajat saataisiin luopumaan uusien osto-ja vuokrakiinteistöjen hankkimisesta tai vetäytymään niistä investointimuotona. Vaikka kiinteistökauppojen kokonaismäärä on ollut hiljalleen laskussa, leimaveron tuotto on kasvanut tasaisesti.
jotkin lainkäyttöalueet (esimerkiksi Australia) harkitsevat vakavasti kiinteistökaupoista perittävän leimaveron poistamista kokonaan yleisen liikevaihtoveron korottamiseksi tai määräaikaisen maaveron käyttöön ottamiseksi. Vaikka tämä saattaa olla taloudellisesti järkevää, näyttää epätodennäköiseltä, että näin tapahtuisi Yhdistyneessä kuningaskunnassa, koska muut ehdotetut tulonhankintatoimenpiteet olisivat epäilemättä vielä vähemmän suosittuja kuin leimavero.
valtiovarainministeri Robert Jenrick (kansanedustaja ja valtiovarainministeri) totesi hiljattain Valtiokonttorin kannan parlamentin keskustelussa viime vuonna, kun hän sanoi, että ”meidän on nyt siirryttävä leimaveron osalta vakaaseen ajanjaksoon, jotta asuntoja myyvät ja ostavat ja markkinoilla toimivat voivat tehdä valintoja tulevaisuudessa”. Ehkä näemme nyt varmemman ja vähemmän puuhastelun ajan.
tämän artikkelin on kirjoittanut Sarah Witheridge, Exeterin toimistomme WBW Solicitorsin osakas ja kiinteistöpäällikkö. Jos haluat puhua Sarah keskustella mitään tietoja mainittu artikkelissa, sitten voit ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse osoitteessa [email protected] tai puhelimitse numeroon 01392 260108.
ota yhteyttä WBW: n asianajajiin tänään.